Kettuterrieri on kokoonsa nähden voimakas ja vahvaluinen koira. Luonteeltaan se on toimelias ja eloisa, aina kaikessa mukana ja aina valmiina vastaamaan ärsykkeeseen, hyvin rohkea, peloton, avoin ja ystävällinen. Se sopii niin kaupunkiin kuin maallekin ja lapsien kanssa tulee hyvin toimeen. Monipuolinen harrastuskoira josta ei virta lopu kesken.
Sileäkarvaisen turkinhoito on hyvin helppoa, harjaus tai pesu silloin tällöin riittää. Näyttelyihin sileä tarvitsee pientä siistimistä mutta trimmaus on helppo opetella itse tekemään. Kettuterrierejä käytetään vieläkin paikoin toimii sen alkuperäisessä tarkoituksessa, ketun- ja/tai pienriistan metsästyksessä. Rotua harkitsevan kannattaa muistaa siis, että sillä voi olla vaistoa metsästykseen vaikka ei sitä koskaan pääsisikään kokeilemaan. Kaikki pienet ja ahtaat kolot voivat kuitenkin hajuineen kiinnostaa. Harrastuskoirana se on hyvin monipuolinen ja luolakokeiden lisäksi voit nähdä kettuterrierin vaikkapa agilityradalla. Suurin osa kettuterriereistä toimittaa kuitenkin tänä päivänä seurakoiran virkaa, se nauttii seurasta mutta ei ole seurankipeä.
Venäjänvinttikoira eli borzoi on vanha rotu jonka juuret löytyvät tsaarin ajan venäjältä. Se oli ylimystön suosima metsästysrotu jota käytettiin mm. suden metsästykseen. Tänä päivänäkin borzoi kuvastaa ylväyttä, jaloutta, sulavalinjaisuutta, varmuutta ja pelottomuutta.
Borzoi on hyvin miellyttävä rotuna. Suuresta koostaan huolimatta se haluaa käpertyä pieneksi palloksi syliisi tai tulee iltasella halaamaan ennen nukkumaan menoa. Se harkitsee tekojaan ja vieraat se haluaa ensin kauempaa arvioida, ennen kuin itse päättää tekeekö tuttavuutta vai ei. Onnellisimmillaan borzoi on kun se saa elää laumassa, parasta olisi toinen borzoi kaverina, mutta kyllä meillä onneksi nuo foxitkin kaveriksi kelpaavat.
Rotuna borzoi on yleisesti ottaen hyvin terve rotu. Syvän rintakehän ja kokonsa takia rodulla voi esiintyä joitakin suurille roduille ominaisia sairauksia, kuten vatsalaukun kiertymää tai -laajentumaa.
Borzoista saa hyvän ja monipuolisen harrastuskoiran. Omiaan ne ovat rata- tai maastojuoksuissa, mutta myös näyttelyitä harrastetaan paljon.